“Lääkehoito imaisi sisätaudeilta”
Sattumalla oli sormensa mukana siten, että olin jo erikoistumassa sisätauteihin, kun kliinisen farmakologian puolella avautui kliinisen opettajan paikka. Olin tosin jo perusopintojen aikana tutustunut alaan, tein väitöskirjan samaan yksikköön, jossa nyt työskentelen.
Kliininen farmakologia antaa laajan ymmärryksen lääkehoidosta. Ala tukee monia muita aloja, joissa lääkehoito on iso osa potilaan hoitoa. Tutkimustyötä tehdään paljon, kliinistä työtä ei juurikaan. Sairaalatyössä ja laboratorioissa meillä on rooli muun muassa konsultaatioiden ja asiantuntijatehtävien kautta. Helsingin ja Turun yliopistojen lisäksi kliinisen farmakologian erikoislääkäreitä työskentelee lääketeollisuudessa ja lääkeviranomaisen tehtävissä.
Tutkimusten tulokset ovat suoraan sovellettavissa käytäntöön. Tutkimme paljon esimerkiksi lääkkeiden yhteisvaikutusta ja lääkehoidossa ilmenevien yksilöllisten erojen syitä. Tiettyjen sairausryhmien lääkehoidot kehittyvät nopeaa vauhtia, esimerkiksi uusista syövän täsmälääkkeistä syntyy uutta tutkittavaa. Myös monilääkityksen lisääntyminen pitää meidät kiireisinä.
Kliinisen farmakologian erikoisala on varsin pieni, työikäisiä erikoislääkäreitä on vain muutama kymmenen. Yksin ei kuitenkaan tarvitse työskennellä, alan organisaatioissa on ihmisiä erilaisilla koulutustaustoilla. Ala kyllä tunnetaan pienuutensa takia aika heikosti, usein saa selvittää, mikä on ero farmakologian ja kliinisen farmakologian välillä.
Kliininen farmakologia antaa hyvän pohjan jatkaa muille erikoisaloille. Syvällinen ymmärrys lääkehoidosta yhdistettynä johonkin kliiniseen erikoisalaan antaa pohjan vankalle asiantuntijuudelle.
Itse suunnittelen jatkamista sisätautien erikoisalalle – uudelleen. Optimitilanteessa voisin yhdistää tutkimuksen ja kliinisen työn, mutta ajankäytöllisesti se asettaa haasteita. En haluaisi kuitenkaan hylätä potilastyötä kokonaan. Sen avulla pysyy myös tutkimuksen näkökulma kirkkaana. Se, mikä asiassa on olennaista.