Sisätautien alat

Sisätaudit

Sisätaudit on laaja-alainen erikoisala, jonka ulkopuolelle rajautuvat lähinnä kirurgia ja psykiatria. Sisätautilääkäri onkin perustellusti nykyajan yleisosaaja. Väestön ikääntyessä sisätautien piiriin luettavat sairaudet tulevat lisääntymään. Perinteisesti sisätautilääkärit työskentelevät sairaaloissa, mutta monipuoliselle osaamiselle on kysyntää myös esimerkiksi terveyskeskuksissa.

Mikä alassa on parasta?

Parasta on alan monipuolisuus ja sairauksien erilaiset ilmentymät. Vaikka sairauksien hoidot kehittyvät, pysyvät myös perinteiset lääkärin taidot keskeisenä osana sisätautilääkärin ammattitaitoa. Sisätaudit on oivallinen ala lääkärille, joka ei pelkää haasteita, on kiinnostunut itsensä jatkuvasta kehittämisestä ja on ennen kaikkea aidosti kiinnostunut potilaasta.

Alan tulevaisuus

Keitä alan lääkärit ovat?

425

425 alalle erikoistunutta lääkäriä Suomessa 2016

Työympäristö alalla

  • Erikoisalan vastaus

1 Työn sisältö

1. Mikä potilaskontaktin määrä sopii sinulle parhaiten?

Konsultoivassa roolissa lääkäri tulkitsee potilaan tietoja, muttei ole suoraan kontaktissa potilaaseen.

Erikoisalan kommentti

Sisätautilääkärin työskentely nykymuodossaan pohjautuu täysin omakohtaiseen potilaan tutkimiseen ja kliinisen tilanteen arvioimiseen. Sisätautilääkärit työskentelevät pääasiallisesti osastoilla ja poliklinikoilla sekä päivystyksissä.

2. Alalla työskennellään paljon lasten ja nuorten parissa.

Erikoisalan kommentti

16 ikävuotta on usein katsottu olevan raja lastentautien ja aikuispuolen välillä. Sisätautioppialan sisällä esimerkiksi infektiosairauksissa tällaista rajanvetoa ei ole.

3. Alan työrytmi vaatii pitkäjänteisyyttä enemmän kuin nopeita päätöksiä.

Erikoisalan kommentti

Tilanne on potilas- ja toimipistekohtaisesti vaihteleva. Päivystäessä sisätautilääkäri joutuu tekemään hyvinkin nopeita päätöksiä, monesti muutenkin kiireisessä ja ruuhkaisessa tilanteessa. Puolestaan poliklinikoilla hoidettavien potilaiden sairaudet ovat usein luonteeltaan kroonisia ja tehtyjen hoitoratkaisujen vaikuttavuutta yksilötasolla on usein vaikeaa tai mahdotonta mitata.

4. Alalla keskitytään laajojen kokonaisuuksien hallintaan enemmän kuin tarkasti rajattujen tehtävien suorittamiseen.

Erikoisalan kommentti

Sisätautilääkärin hoidon kohde on ensisijaisesti yksilö, ei väestö. Siinä mielessä kyse on rajatusta ongelmasta. Mutta yksilö moninaisine sairauksineen ja oireineen tulee kohdata ja hoitaa kokonaisvaltaisesti ja vain harvoin on mahdollista keskittyä tiettyyn rajattuun tehtävään.

5. Alalla tehdään paljon erilaisia toimenpiteitä.

Toimenpiteitä ovat esimerkiksi leikkaukset ja muut suoraan potilaaseen kohdistuvat tutkimukset tai hoidot.

Erikoisalan kommentti

Sisätaudit ei ole perinteisesti katsoen toimenpideala. Kärjistetysti sisätautilääkäri tutkii kajoamattomasti ja hoitaa lääkkein jos tarve on. Alan sisällä kuitenkin esimerkiksi reumatologien keskeinen hoitotoimi ovat niveliin injisoitavat kortisonipistokset. Gastroenterologiassa suoliston tähystystutkimukset ovat arkipäivää ja kardiologin perustyökalu on ultraäänilaite. Eritoten kardiologialla on tätä nykyä hyvin runsaasti diagnostiikassa ja hoidoissa tehtäviä toimenpiteitä tyyppiesimerkkeinä vaikkapa angiografia tai tahdistimen asennus.

6. Alalla tehdään paljon kirjallista työtä esimerkiksi raporttien ja lausuntojen muodossa.

Erikoisalan kommentti

Kysymys riippuu paljon toimipisteestä, työskennelläänkö esimerkiksi poliklinikalla tai osastolla. Samoin eri sisätautialojen välillä on eroa, esimerkiksi reumatologisilla potilailla erilaiset kuntoutuskurssit ja apuvälineet ovat keskeinen osa hoitoa ja niiden saamisen edellytyksenä ovat asiantuntijalausunnot. Monien kroonisien sairauksien hoidossa käytettävien lääkehoitojen osalta potilas on oikeutettu eriasteisiin korvauksiin ja tämän oikeuden osoittamiseksi vaaditaan lausuntoja. Näin ollen on totta, että sisätautilääkärit yleensä tekevät kohtalaisen runsaasti lausuntoja ja muita kirjallisia töitä.

  • Erikoisalan vastaus

2 Työympäristö

1. Alalla tehdään paljon päivystystyötä.

Päivystyksellä tarkoitetaan työnantajan määräyksestä valmiutta työskennellä säännöllisen työajan ulkopuolella. Terveydenhuollossa päivystys on kiireellistä hoitoa tai hoidon arviointia, jota ei voi siirtää.

Erikoisalan kommentti

Sisätaudit on perinteinen sairaalapäivystysala. Nykyisellään monessa sairaalassa on niin sanottu konservatiivinen ja operatiivinen päivystys eli toisin sanoen sisätautien ja kirurgian päivystykset. Lisäksi sisätautien erikoislääkäreillä säilyy monessa paikassa vähintäänkin ns. takapäivystysvelvoite. Päivystys on kuitenkin yksi nopeimmin muuttuvista terveydenhuollon osista ja on vaikea ennustaa, miten esimerkiksi akuuttilääketieteen erikoisala tulee jatkossa vaikuttamaan päivystysjärjestelyihin.

2. Alalla työskennellään enemmän ryhmässä kuin yksin.

Erikoisalan kommentti

Työskentely on pitkälti itsenäistä. Monissa sairaaloissa järjestetään meetingejä ja kollegoita konsultoidaan, mutta useimmiten hoitoratkaisut tehdään itsenäisesti.

3. Alan lääkärit tekevät tiivistä yhteistyötä myös muiden alojen ammattilaisten kanssa.

Muiden alojen ammattilaisilla tarkoitetaan muuta ammattihenkilökuntaa kuin lääkäreitä.

Erikoisalan kommentti

Niin poliklinikoilla kuin osastoilla perinteisesti sairaanhoitajat sekä monet muut ammattihenkilöt kuten fysioterapeutit osallistuvat tiiviisti potilaan hoitoon.

4. Alan työ on enemmän järjestelmällistä ja selkeästi aikataulutettua kuin vaihtelevaa ja yllättävää.

Erikoisalan kommentti

Periaatteessa vaikkapa poliklinikka on pohjimmiltaan aikataulutettua ja jollain tavalla ennakoitavaa. Vastaanotolle tuleva potilas voi kuitenkin olla kaikkea muuta kuin ennakoidussa kunnossa ja yllättää vastaanottajansa esimerkiksi akuutisti vakavasti sairaana. Päivystäminen on tietysti aina vaihtelevaa ja yllättävää.

5. Alalla työskennellään säännöllisesti kovan kiireen ja paineen alla.

Erikoisalan kommentti

Töitä ja potilaita on monesti paljon, mutta päivystyksen ulkopuolella kiire ja paine eivät ole alituisina seuralaisina.

  • Erikoisalan vastaus

3 Työ – mielenkiinnon kohteet

1. Alalla on hyvät mahdollisuudet tehdä tutkimustyötä.

Erikoisalan kommentti

Mahdollisuuksia on vaikka kuinka ja paljon.

2. Alalla on hyvät mahdollisuudet tehdä hallintotyötä.

Erikoisalan kommentti

Sisätautilääkäri on laaja-alainen lääketieteen osaaja ja terveydenhuollon toimintakentän ymmärtäjä.

3. Alalla on hyvät mahdollisuudet työskennellä yksityissektorilla.

Tarkoitetaan kaikkia yksityissektorin tehtäviä, ei pelkästään yksityisvastaanoton pitoa.

Erikoisalan kommentti

Ammatin harjoittaminen ei ole sidottu rakenteisiin tai työnantajaan.

4. Alan lääkärillä on hyvä mahdollisuus edetä uralla johtavaan asemaan.

Erikoisalan kommentti

Lääketieteen osaamisen laajuuden kannalta katsottuna estettä ei varmasti ole. Edellä todetusti sisätautilääkäri on laaja-alainen osaaja. Kuitenkin enenevästi johtajalta edellytetään ennen kaikkea johtamisosaamista, millä ei sinänsä ole lääketieteen osaamisen kanssa mitään tekemistä.

5. Alalla tehdään paljon väitöskirjoja.

Erikoisalan kommentti

Ala on keskitasoa väitöskirjojen määrässä.

  • Erikoisalan vastaus

4 Persoona

1. Alan lääkärit joutuvat pohtimaan työssään vaikeita eettisiä kysymyksiä useammin kuin muut lääkärit.

Erikoisalan kommentti

Etiikka on läsnä kaikilla lääketieteen alueilla. Varmasti esimerkiksi lastentaudeilla sekä naistentautien ja synnytysten erikoisalalla eettiset ongelmat ovat eri tavalla vaikeita. Sisätautilääkäri joutuu monesti punnitsemaan perustavanlaatuisia elämän ja elämänlaadun kysymyksiä. Kysymykset eivät lääketieteellisesti katsoen ole aina vaikeita, mutta asioiden hienovarainen ja oikea-aikainen selvittäminen asianosaisille vaatii taitoa.

2. Ala vaatii erilaisten teknologioiden ja laitteiden hallintaa.

Teknologioilla ja laitteilla ei tarkoiteta potilastietojärjestelmiä.

Erikoisalan kommentti

Ei varmasti siinä laajuudessa kuin selvien toimenpidealojen kohdalla. Sisätautilääkärin pitää kuitenkin hallita käyttämiensä diagnostisten tutkimusten tekninen tausta ja sen mukaiset rajoitteet.

3. Alaa voidaan pitää suurena ja yleisenä, ja sillä työskentelee paljon kollegoita.

Erikoisalan kommentti

Työikäisiä lääkäreitä, joilla on sisätautien erikoislääkärioikeus on noin 1 200. Heistä yli 700 on sen jälkeen erikoistunut toiselle alalle. Tämän hetkisillä koulutusmäärillä sisätauteja ei uhkaa erikoislääkäreiden ylitarjonta ja työttömyys.

4. Alan lääkäreillä on erityisen korkea arvostus suuren yleisön silmissä.

Erikoisalan kommentti

Kirurgiset alat ovat toistuvasti ammattien arvostusta mittaavissa tutkimuksissa korkealla. Sisätautilääkärin työ on vaikeammin hahmotettava. Ammattikunnan sisällä sisätautilääkäreitä arvostetaan.

5. Minulle on luontevaa hahmottaa asioita

Erikoisalan kommentti

Anamneesi ja status ovat keskeisimmät sisätautilääkärin työkalut, edelleen.

  • Erikoisalan vastaus

5 Uranäkemykset

1. Alalla valmistutaan erikoislääkäriksi keskimääräistä nopeammin.

Erikoisalan kommentti

Erikoislääkärintutkinto on 6-vuotinen ja monen tehdessä lisäksi toisen sisätautialan erikoislääkärintutkinnon päälle, tulee kokonaisuudessaan koulutukselle mittaa.

2. Alan työpaikat sijaitsevat pääasiassa yliopistokaupungeissa.

Erikoisalan kommentti

Työkenttänä on koko maa.

3. Ala on ollut suosittu, sinne on valmistunut viime vuosina paljon lääkäreitä.

Erikoisalan kommentti

Sisätautialan houkuttelevuus on ollut varsin stabiili viime vuodet. Sisätautilääkäreitä valmistuu keskimäärin 30-40 vuodessa. Saturoitumisen uhkaa ei tällä hetkellä ole.

4. Alalla on tällä hetkellä pulaa erikoislääkäreistä.

Erikoisalan kommentti

Erikoislääkäreistä on pulaa yliopistopaikkakuntien ulkopuolella.

5. Alan työllisyystilanne ennustetaan lähivuosina hyväksi.

Erikoisalan kommentti

Väestön ikääntyessä ja sairauksien lisääntyessä sisätautilääkärien tarve ei tule ainakaan vähenemään.