“Ensiparkaisusta sen tiesin”
Kandivaiheen lopussa opiskelimme naistentautien kurssin, jonka aikana vietimme viikon synnytyssalissa. Ensimmäinen näkemäni synnytystapahtuma teki minuun suuren vaikutuksen. Lapsen isä oli ollut tilanteessa jo useammin eikä reagoinut kovin voimakkaasti, mutta minä liikutuin.
Tiesin sen viikon jälkeen, että haluan erikoistua naistentauteihin ja synnytyslääkäriksi. Synnytystapahtuma on hyvin merkityksellinen ihmisille. On hienoa, että voi tarvittaessa olla osaltaan auttamassa. Tavoitella sitä, että jokainen lapsi saisi syntyä terveenä.
Minulla ei perusopintojen aikana ollut oikein minkäänlaista käsitystä naistentautien ja synnytysten erikoisalasta. Sen huomasin varsin pian, ettei synnytys välttämättä olekaan niin raju tapahtuma, kuin olin ajatellut.
Naistentautien ja synnytysten erikoisala on monipuolinen, sen sisällä voi valita monesta eri suunnasta. Synnytyksiin erikoistunut lääkäri saa monipuolisesti tehdä toimenpiteitä, käyttää erilaisia instrumentteja ja tutkia käsillään. Hänen tehtävänsä on tunnistaa ne tapaukset, joissa luonnolliseen synnytystapahtumaan pitää puuttua.
Synnytyslääkäriltä vaaditaan hyviä vuorovaikutustaitoja. Perheen huolien ja jännittyneisyyden aistiminen sekä asioiden ilmaisu kullekin sopivalla tavalla on haaste. Ihmistuntemus kyllä kasvaa tehtävän myötä.
Erikoistumisvaiheessa pääsee varsin nopeasti tekemään esimerkiksi keisarileikkauksia ja imukuppisynnytyksiä, se kehittää valmiutta itsenäiseen toimintaan. Päivystystyössä täytyy pysyä erittäin rauhallisena kovankin paineen alla. Joskus toimintapäätös täytyy tehdä parissa minuutissa tilanteen alkamisesta. Jos tuntee olevansa helposti hätääntyvää sorttia, tämä tehtävä ei sovi.
Olen hyvin tyytyväinen erikoisalan valintaani. Vaikka synnytystapahtuma on työn myötä arkipäiväistynyt, vanhempien eläytyminen suuressa tunnekuohussa koskettaa edelleen.